perjantai 20. tammikuuta 2017

Jalkojen kiputila - onko sinulla känsä?



Mikä känsä on ja miten ne syntyvät?
Känsiä saattaa löytyä jaloissa eri paikoista, lisäksi myös käsissä, esimerkiksi kovan työn, haravoinnin tai muun sellaisen tapahtuman jälkeen. Käyn alla läpi jalkojen känsittymistä, kuinka sitä voi välttää, kuinka se syntyy ja kuinka känsistä pääsee eroon.

Kova liikavarvas eli juurellinen kovettuma, känsä  tulee usein jalkaan kun kaksi kovaa pintaa hankautuu, jolloin ohut iho jää väliin ja saattaa vaurioitua pikku hiljaa mikäli jalkoja ei hoideta oikein. Kuiva iho huonojen kenkien kanssa känsittyy herkemmin kuin hyvin hoidetut jalat. Känsiä saattaa esiintyä varpaiden päällä, päissä tai väleissä, epäsopivien kenkien tai varpaiden virheasentojen vuoksi. Rasitus jalkoihin saattaa johtua myös jalan asennosta tai rakennemuutoksista, ylipainosta, erilaisista lihasten, luiden ja nivelten sairauksista. Liian kova kävely taikka työalusta saattaa aiheuttaa myös jaloille liiallista rasitusta. Känsiä saattaa esiintyä myös jalkapohjissa, päkiässä ja kantapäissä, myös vaivasen luun päällä tai vasaravarpaan päällä.

Känsän synty on pitkä prosessi. Iho alkaa paksuuntumaan kun siihen kohdistuu ärsytystä, esimerkiksi puristusta taikka hankausta. Sen seurauksena alkaa ihoon muodostua liikasarveistumaa. Jos jalkoja ei tässä vaiheessa hoideta, tulee kovettumaa, jolloin iho muodostaa suojaa eli sarveiskerrosta, puristusta ja hankausta vastaan. Tällöin sarveiskerrostumaa alkaa muodostua myös ihon alle kasvattaen juurta, joka tuntuu pistävältä kivulta. Tulehdusvaiheessa oleva känsä on jo polttavan kipeä ja sykkii ihon alla jatkuvasti, jolloin kartion mallinen juuren kärki painuu kohti verinahkaa ja aiheuttaa kovaa kipua. Lisäksi ihon pinnalla oleva känsän kantaosa paksunee.
Kun kaksi ihonpintaa koskettaa toisiaan, voi muodostua pehmeä liikavarvas (clavus molle)Tämän pehmeän känsän juuri saattaa muistuttaa kovasti syvään painunutta vesirakkoa, jota peittää ohut sarveiskerrostuma ihon päällä. 



Känsiä saattaa muodostua myös kynnen alle, mikäli käyttää sopimattomia kenkiä tai sitten kynnen virheellisen kasvun takia. Kynsivallissa oleva känsän synty, johtuu taas siitä, että kynteen kohdistuu valtava sivupaine, jolloin kynnen pehmeät osat puristuvat kynnen sivuja vasten. Mikäli jalkapohjasta löytyy suurisssa ryhmissä jalkapohjan puolella känsiä niitä kutsutaan ryhmäliikavarpaaksi, näitä saattaa harvemmin olla myös yksittäisiä kappaleita. Nämä ryhmäliikavarpaat muistuttavat kovaa liikavarvasta, ja niiden muodostuminen saattaa johtua siitä, mikäli sukassa tai kengissä on saumoja taikka jalkapohjassa on ihopoimu tai poimuja.
Mikäli känsä pääsee kroonistumaan voi se hermottua ja verisuonittua, jolloin känsä aristaa jo levossakin.
Känsiintyminen lisääntyy iän myötä ja on yleisempää naisilla kuin miehillä, ensimmäiset merkit siitä saattaa olla jalan poikittaiskaaren laskeutuminen.
Urheilijoilla saattaa loukkaantumisien myötä tulla känsiä jalkoihin tai muuten vaan tavallisen ihmisen loukkaantuminen esimerkiksi palo, tai paleltumisvammat tai vaikkapa leikkausarvet. Sopimattomat sukat ja kenkät ovat iso syy siihen että jalka puristuu ja hankaa jolloin känsä alkaa muodostumaan. Perinnölliset syytkin saattavat vaikuttaa, mutta täytyy muistaa vain että itse voi puoleen asioista vaikuttaa, joten on hirveän tärkeä huoltaa ja hoidattaa jalkoja.
Jalkapohjasta löytyvän känsän ja viruksen aiheuttaman syylän erottaminen saattaa olla hankalaa, sillä molempien päällä ihon pinta on paksuuntunut eli muodostuu kovettumaa. Syylät kasvavat myös samalla lailla sisäänpäin kuin känsä jalkapohjassa toisin kuin esimerkiksi käsissä, syylä on koholla.

Miten känsä hoidetaan?
Ensimmäinen hoito-ohje olisi se, että epäsopivat kengät vaihdettaisiin sopiviin. Liian ahtaat kengät varsinkin jalan jalkaterän lähettyvillä ovat huonot. Matalat korot auttavat myös vähentämään painetta jaloissa.
Kosmetologi, jalkojenhoitaja tai jalkaterapeutti poistaa känsän ammattitaitoisesti. Känsä poistetaan jalkahoidon yhteydessä ilman veren purkausta vuollen, kaivaen veitsellä/poralla, ja huolletaan jalat kuntoon niin, että infektio riski on pieni. Ammattilainen osaa jalkahoidon yhteydessä erottaa känsän syylästä, kun ottaa ensiksi pois kovettumaa ja mahdollisesti myös kokeilee onko kyseessä känsä vai syylä. Syylää ei pystytä poistamaan. Syylä hoidetaan lääkkeellisesti. Ammattilaiset myös pohtivat känsästä kärsivän ihmisen kanssa, mistä känsän muodostuminen johtuu ja neuvoo jalkojen kotihoidossa, kuinka pystyy huolehtimaan jaloista myös itse. Jalkahoidossa on suotavaa käydä kerran kuukaudessa, ja huollettava hoitojen välissä myös jalkoja kotona mikäli mahdollista. Jalkojen rasvaus jaloille tarkoitetulla voiteella ja hohkakiven käyttö 2-3 viikon välein on suotavaa, tällöin känsien synnyn voi ehkäistä. Liika hohkakiven ja raspin käyttö voi myös vahingoittaa jalkoja, joten on suotavaa noudattaa kotiohjeita hyvin.
Myös erilaisia suojia kenkiin/jalkoihin ja varpaiden väliin on olemassa ja niitä ammattilaiset neuvovat käyttämään oikein. Lisäksi myydään erilaisia känsän pehmentäjiä, laastareita, voiteita, mutta täytyy muistaa, että ne eivät välttämättä ole yhtä tehokkaita kuin ammattilaisen tekemä känsän poisto, jolloin känsä ei lähde kokonaan pois. Tällöin onkin mietittävä kumpaa tekniikkaa käyttää. Ammattilainen ei voi koskea pehmittyneeseen känsään. Iho myös muistaa aiemman tapahtuneen, joten känsät voivat uusiutua ja tulla helpommin samaan paikkaan. Yleensä jo kuukauden päästä känsä uusiutuu ja on hyvä hakeutua jalkahoitoon, jolloin vältytään kiputiloilta.

Jalkojen omahoito on omasta hyvinvoinnista huolehtimista, jalat ovat elintärkeät koko elämän läpi! Näin ollen kannattaa huoltaa jalat oikein ja näin välttää kivuliailta kiputiloja.

Teen jalkahoitoja, myös vaativimpiinkin jalkoihin. Känsänpoistot, sienikynnet, diapeetikot. Älä epäröi ottaa yhteyttä. Myös laitos ja kotikäynnit.

www.kaunishehku.fi    p.0443707487/ Piia



perjantai 13. tammikuuta 2017

Apocalypsis terapia



Viime maanantaina sain ensi kosketuksen Apocalypsis Terapiaan joka on Juliette Armandin Skinboosters sarjan yksi tehohoidoista.

Olen pohdiskellut tehohoitoa kasvoille, ja nimenomaan happohoitoa. Mikä olisi tehokas ja tulokset olisi huikeita. Apocalypsis terapiaa ei ole vielä Suomessa eikä yhdessäkään hoitolassa vielä täällä, mutta pian se on rantautumassa Suomeen ja on huikean hienoa olla ensimmäisten joukossa tarjoamassa tätä hoitoa asiakkailleni.


Teimme hoidon maahantuojan edustajan kanssa sekä hänelle että minulle, tulokset oli todella hyviä. Kerron seuraavaksi hoidosta ja näette huikean tuloksen edustajan kasvoilla.



Kemiallinen kuorinta on dermatologinen menetelmä, jossa asteittain poistetaan yksi tai useampi ihokerros käyttämällä kemiallisia aineita.
Luonnon ihmeet ja kosmetiikka, jotka yhdessä lupaavat "kemiallisen kuorinnan solujen uudistamiseen"

Hoitoon kuuluu kaksi kertaa, joiden väli on viisi päivää. Ensimmäisellä kerralla tehdään kuorinta ja happohoito joka on todella tehokas.

Apocalypsis Terapia on samanaikaisesti sekä medium kuorintahoito sekä nopea solujen uudistamishoito.

Se perustuu nuorentavaan ja ihoa uusivaan kuorintaan, joka sisältää Kanadan ja Venäjän järvisieniä sekä murtovesisieniä, yrttejä sekä AHA-happoja. Tämä yhdistelmä moninkertaistaa tehon hoidettaessa juonteita, ihon värimuutoksia ja arpia. Lisäksi voimakkaasti rauhoittavat kelifluo ja panthenol vähentävät kuorinnan epätoivottua ihoärsytystä.

Hoidon takana on huipputekniikkaa

Phytopeeling on alun perin lääkärien käyttämä aine, joka sisältää kokonaan luonnollisia ainesosia kuten spongilla, fragilis ja Ephydatia yrttejä.

  • stimuloi solujen uudistumista ja poistaa kuolleita soluja, ehkäisten pinnallisia ihon vaurioita ja värimuutoksia
  • aktivoi ihon toimintaa ja parantaa kudosta, sekä palauttaa ihon kiinteyden ja kimmoisuuden ja kirkkauden
  • palauttaa ihon normaalin sarveistumisen ja säätelee talineritystä
  • phytopeelingin avulla saavutamme voimakkaan ihon hyperemian eli veren virtauksen kudoksiin
  • verenkiero aktivoituu, solujen aineenvaihdunta paranee, jolloin kollageenin, elastiinin, fibronektiinin ja hyaluronihapon tuotanto paranee
  • neulakantainen rakenne tekee kuoriessa pieniä vaurioita ihoon, jolloin ihoon tulee parantava tila ja histamiinin tuotanto lisääntyy
  • ihon hapenkyky ja ravinnon vastaanotto aktivoituu
  • lymfakierto elpyy -poistuu nestettä ja myrkkyjä
  • ihon uudistuminen alkaa
  • uudet solut -ihosta tulee pehmeämpi
AHA happo kuorii ihoa ärsyttämättä, kosteuttaa ja pehmentää. Maitohappo; iho kuoriutuu, hoitaa mm aknea ja on tehokas myös hoitamaan ihon ikääntymistä. Sisältää myös bisabolol, kasviperäistä ainetta, joka on johdettu kamomillasta. Rauhoittava vaikutus, ennalta ehkäisee tulehduksia ja sillä on pehmentävä vaikutus. Sekä Pantenolia, joka rauhoittaa, estää ihotulehduksia ja nopeuttaa haavojen paranemista

Ensimmäinen hoito kerta kestää noin tunnin. Kaksi ensimmäistä päivää iho tuntuu todella kihelmöivältä, seuraavien kolmen päivän ajan iho alkaa kuoriutumaan.

Kunnes ihon hilseily loppuu on seuraavat toiminnot kiellettyjä:
  • vesi
  • urheílu, uiminen, kaikki mikä edistää hikoilua
  • auringonotto
  • pesuaineiden käyttö
  • kasvojen koskettelu ja hankaus
  • muiden tuotteiden käyttö kun mitä suosittelemme
  • kasvojen pesu vedellä
Ensimmäiset päivät olivat aika tuntuvia iholla ja teki mieli koko ajan lisätä suojavoidetta. Iho rauhoittui kuitenkin nopeasti eikä tehnyt pahaa olla pesemättä kasvoja viiteen päivään. Viidentenä päivänä kyllä jo odotti uutta hoitoa ja lopputulosta.


Viiden päivän jälkeen teemme kevyen puhdistuksen ja kuorinnan iholle, ärsyttämättä sitä. Annamme iholle ainesosia jotka auttavat ihoa ja soluja uusiutumaan. Ihanat ja rauhoittavat ja vahvistavat  naamiot ja voiteet kruunaavat toisen hoidon.

Toisen hoidon tarkoitus:
  • laukaisee solujen uudistumisprosessin ja hoitaa esim mahdollisia aknearpia
  • korjaa soluvaurioita
  • ehkäisee mikrobien kasvua ja tulehduksia
  • pehmentää, kosteuttaa
  • parantaa ihon luonnollista puolustusjärjestelmää
Kotihoito-ohjeet ovat tärkeät ja saat niihin selkeät ohjeet. Hoito voidaan toteuttaa 28 päivän välein aikaisintaan.

Kontraindikaatioita eli milloin sinulle ei voi tehdä hoitoa on:
  • todella ohut ja herkkä couperosaiho
  • hypertrikoosi
  • ihosairaudet
  • infektiot, allergiat
  • raskaus
  • huuliherpes ja vyöruusu
Tämä on siis erikoishoito, mikäli kaipaat iholle ihon uudenlaista boostia.  Sinulla on värimuutoksia, maksaläiskiä, punaisuutta, juonteita, aknea.. Iho kuoriutuu kaikilla hyvin erilailla. Minulla iho hilseili ja tuntui karhealta. Edustajalla taas iho kuoriutui näkyvästi.

Uskomaton muutos kasvoilla tällä hoidolla. En voi muuta kun suositella kyseistä hoitoa. Apocalypsis terapia rantautuu Kauniin hehkun valikoimiin helmikuussa.


Alla olevassa kuvassa nähdään ennen ja jälkeen hoidon

Yläkuvassa ennen hoitoa ja alakuvassa kahden hoidon jälkeen, viisi päivää väliä




Hoidon ajan eli viiden päivän ajan, täytyy iho jättää kokonaan rauhaan ja antaa sille aikaa rauhassa luoda uutta luomisprosessiaan.

Apocalypsis terapia: 139 euroa sis alv 24%
Hoito sisältää kaksi hoito kertaa viiden päivän sisällä

Ihan huikeaa, lämpimästi tervetuloa hoitoon!
Mikäli sinulla on hoidosta jotain kysyttävää, vastaan mielelläni.

-Piia 













 

perjantai 30. joulukuuta 2016

Uusi vuosi ja Kauniin hehkun uudet kujeet

Joulukuu meni ihan hujahtaen ja varsinkin joulun aika..

Kohti uutta vuotta siis..❤

Noin kuukausi sitten ihana kollegani soitti minulle puhelun jota jäin kovasti miettimään.. Aiemmin oli ollut puhetta, että kun hän jää ansaitulle eläkepäiville niin ottaisin hyvään huomaani hänen asiakkaitaan laitoksissa ja kotikäynneillä. Nyt olikin mietintä myssyssä paljon isompi ehdotus.

Palloittelin asiaa jonkin aikaa mielessäni ja aika nopeasti olin sitä mieltä, että uusi vuosi tuo tullessaan paljon uutta ja lähtisin ehdottomasti ehdotuksen siivittämänä suunnittelemaan jotain mielenkiintoista.

Pitäisikö nyt jo paljastaa mitä uutta on tapahtumassa??
Kävin tutustumassa uuteen, tulevaan paikkaan.. Kaunis hehku muuttaa Oittiin!❤ Kyllä, kotihoitola onkin maaliskuun alusta Oitissa. "Apteekin talossa", ihan ytimessä. 😉 Olen vähintäänkin ihan huikean innoissani..

Pientä pintaremonttia ja uutta ilmettä on tulossa!! Sitä voi seurailla täältä blogista, olen jo värikarttojen kanssa ihmeissäni.. tapettia, maalia, uutta lamppua, ja mitä kaikkea ihanaa sinne löydänkään. Kävin jouluostoksilla ennen joulua ja käteeni tarttui kuitenkin lahjojen sijasta uuteen hoitolaan peili ja ihanat hyllyt. Jos jollakulla on ideoita mistä löytyy ihania tapetteja niin linkkiä vaan, otan mielelläni kaikki ideat vastaan.

Hoidan tulevaisuudessa ihan samalla tavalla kuin ennenkin, hoitolassa, laitoksissa ja kotikäynneillä. Tuleva hoitolakin tulee olemaan auki sopimuksen mukaan.

Maaliskuun alussa on siis tulossa uuden hoitolan avajaiset, sitä odotellessa. Halusin myös uutta ilmettä logoon, käyntikortteihin ja lahjakortteihin. Hurjan taitava Jaana Oivatuotteesta suunnitteli upeat logot käyttööni. Suosittelen lämpimästi.



Täällä päivittelen tulevaa.. Sitä ennen hoidan kotihoitolassa normaaliin tapaan. Tervetuloa!❤

Oikein Hyvää Uutta Vuotta kaikille teille!! -Piia


torstai 8. joulukuuta 2016

Kestolakkaus - O.P.I gel color

 Kestolakkaus .O.P.I Gel color

Hoitolastani saat laadukkaat ja kestävät kestolakkaukset, OPI gel color väreillä sormien ja varpaiden kynsiin.
OPI on amerikkalainen sarja, kansainvälisesti tunnettu  lakoistaan jo kuuden sukupolven ajan,  jossa on valtavasti erilaisia upean värisiä lakkoja, kynsien/käsien/jalkojen hoitotuotteita, herkullisia tuoksuja.

Kestolakkaus on uudempaa OPIn valtausta ja highspeed LED mahdollistaa nopean lakkauksen, joka kestää pitkään, useamman viikon. Kestolakkauksen yhteydessä tehdään aina myös käsihoito, jolloin saa hoidetun ja huollitetun lopputuloksen, käsihieronta kruunaa hoidon.

Tuttu tunne varmasti kun lakkaat kynsiä, joudut odotteleen kuivumista ja loppu peleissä lakat on rullalla. Kestolakkaus on siihen aivan huippu keksintö, saat pitkäaikaisen estävän ja kiiltävän lakan. Gelcolor on 100% geelilakka.

Kestolakkaus on huippu nopea tehdä, käsihoidon kanssa 30-40 minuuttia, saat nopeasti näyttävät ja upeat lakkaukset.

  • ei kalliita huoltokäyntejä
  • ei viilausta poistattaessa
  • ei vahingoita omaa kynttä - hellävarainen omalle kynnelle, suojaa omaa luonnon kynttä
  • hellävarainen poisto kotona tai hoitolassa 
Tykästyin itse valtavasti näihin laadukkaisiin lakkoihin ja käsihoito tuotteisiin. Puhtaus ja hygieenisyys on OPI lla tärkeää, ja arvostan sitä itse valtavasti.



Voit valita useista väreistä mieleisesi. Kynnet on aina huolitellun näköiset ja geeli kovetetaan LED valon avulla, jolloin hoidon päätyttyä olet valmis lähtemään, ilman odottelua ja kuivumista.

Kestolakkauksien poiston voit tehdä joko kotona hellävaraisesti tai teen sen sinulle hoitolassa, jolloin voit saada taas käsihoidon ja uudet lakkaukset samalla kertaa.



Kestolakkaus sisältää käsihoidon 45 e, jalkahoitoihin +19 e

TARJOUS jouluviikolla: Kestolakkaus käsihoidolla vain 35 e!!

Voit käydä tutustumassa muihin hoitoihin www.kaunishehku.fi


 Tervetuloa!

-Piia





tiistai 6. joulukuuta 2016

Ihon hoito talvella

Ihon hoidon vinkkejä talvella.. Puhuttaa paljon, miten ihoa hoidetaan talvella? Mitä täytyy ottaa huomioon? Täytyykö ihoa suojata ja miksi?

Talvi voi olla iholle kaikista rasittavin ja aiheuttaa pysyviä ongelmia. Ilmaston muutokset, pakkanen, tuuli ja viima. Nykyään myös lämpötila erot on huomattavat, on pakkasta ja sitten onkin jo plussan puolella ja viima saattaa olla jäätävä, huoneilma kuivuu ja auringon valo uupuu.

Ihoa on tärkeä hoitaa vuodenaikojen mukaan ja naisilla myös kuun kierron mukaan. Iho saattaa muuttua kuukaudenkin aikana laidasta laitaan. Tärkeää on hoitaa ihoa sekä päivä -että yöaikaan.

On selvää, että pikku hiljaa elintoiminnon hidastuvat ja kesän aikana saadut vitamiinitankit tyhjentyvät pikku hiljaa. Ravinnolla on äärimmäisen tärkeä vaikutus myös ihon kuntoon, samoin kuin vedellä, ei pelkästään sillä mitä laitetaan iholle ulkoisesti. Stressi, unettomuus, kehonvastustuskyky heikkenee. Liikunta, ravinto, vesi ja ulkoiset tuotteet ovat tärkeitä myös iholle.

Todella monella suomalaisella on herkkä, kuiva, arka iho ja iän lisääntyessä couperosa eli teleangiektasia yleistyy. Eli yleensä nenän pielissä ja poskipäissä on punaisuutta hyvinkin paljon ja pienet laajat verisuonet näkyvät voimakkaasti. Varsinkin talvella tämän tyyppinen iho on herkimmillään. Talvella iho kuivuu, mikroverenkierto heikkenee, väri kalpenee ja kylmyydessä talineritys heikkenee. Tummat silmänaluset myös syvenevät verenkierron heiketessä, huulet kuivuvat ja halkeilevat.

Talvi-ihon hoidon vinkit!!

  • Huolehdi tarpeeksi omasta yleiskunnosta, liikunnasta ja ravinnosta
  • Kosmetologin luona ammattilaisen luona käymässä hoidossa saat juuri sinun iholle suunnatun hoidon ja tärkeät kotihoito-ohjeet
  • ihon kotihoito
  • ihon suojaaminen kylmältä ja viimalta, sekä auringon UV-säteilyltä keväällä
On hyvä muistaa, että talvisaikaan tarvitaan enemmän lepoa ja rentoutumista. Kroppa ja elimistö kiittää ja iho voi hyvin.

Talvella hoitolahoidoissa on erittäin tärkeää elvyttää ihon toimintoja, kosteuttaa ja vahvistaa ihoa. Kosmetologi tietää miten juuri sinun ihoa tulee hoitaa, joten voit luottaa siihen.

Kotihoito-ohjeet

Kotihoidossa on hyvä muistaa:
  • puhdistukseen on hyvä valita omalle iholle sopiva puhdistustuote ja alkoholiton kasvovesi
  • kevyttä kuorintaa kosmetologin ohjeen mukaan, mutta ethän kuori liikaa. Kerran viikossa tai harvemmin on yleinen suositus
  • tehoseerumeita, kosteuttamiseen ja ihon rauhoittamiseen
  • voiteet, sekä päivä, että yö käyttöön, päivävoide suojaa ihoa päiväsaikaan kaikelta saasteilta, meikiltä, ilmastolta ja yövoide taas hoitaa ihoa yönaikana
  • kosteuttava naamio noin kerran viikossa
  • ihon suojaaminen kylmyydeltä ja tuulelta, ulkoillessa on hyvä käyttää oikein täyteläistä kosteusvoidetta/rasvaisilla vesi/öljy aurinkovoiteilla tai oikein kuivalle iholle hoitovoide yhdessä meikkivoiteen tai puuterin kanssa. Muistathan käyttää vedettömiä voiteita oikein kovilla pakkasilla sekä levitähän voiteen aina hyvissä ajoin ennen kun menet ulkoilemaan. n 15-20 min ennen

Huulet on myös erittäin alttiita talven viimalle ja kylmyydelle, saasteille ja UV-säteille. Vinkkejä huulten hoitoon:

  • huulivoiteen käyttö
  • huulten harjaaminen pehmeällä hammasharjalla ja viileällä vedellä
  • huulille voi laittaa yöksi silmänympärysvoidetta tai hunajaa illaksi huulille noin 15 minuutin ajaksi
  • päivällä voi laittaa huulimeikin alle kosteusvoidetta
  • huulia kannattaa suojata myös UV-säteilyltä, sillä se saattaa jo aiheuttaa huuliherpeksen.

Kun haluat rentoutua ja lievittää stressiä, voit turvautua hemmotteleviin ja hoitaviin hoitoihin! Talvella on ihanan rentouttavat hoidot esimerkiksi:
Hemmotteleva kasvohoito: 64,00 e (parafiinihoito käsiin +15 e)
hoito aloitetaan selkähieronnalla rentouttaen, seuraavaksi kasvojen pintapuhdistus, kuorinta, höyrytys, mekaaninen ihonpuhdistus, kasvohieronta, kosteuttava seerumi, naamio, niska-hartia seudun hieronta, hoito viimeistellään hoitovoiteella sekä kotihoito-ohjeilla

Kasvohieronnat toteutan Juliette Armand Elements- sarjalla ja tehohoitoina on Skinbooster -sarja, niihin voit tutustua myös lisää tässä blogissa.

tai joistankin ihanista ja rentouttavista koko kehon hieronnoista: kuumakivihieronta, koko vartalohieronta tai intialainen päähieronta

Kaikkiin hoitoihin pääset tutustumaan sivuillani www.kaunishehku.fi

Tervetuloa hemmotteluhoitoihin, huolehditaan talvi-ihosta!

- Piia